||''' Ubuntu Suomen [[Yhteisön_kokous]] 10.01.2010 '''|| Yhteisön kuudes IRC-kokous pidettiin sunnuntaina 10.01.2010. Läsnäolevaksi ilmoittautui kahdeksan yhteisön jäsentä. Puheenjohtajana toimi Ojanen (peran). == Tiivistelmä == Kokouksessa noteerattiin seuraavan LTS-julkaisun kielipakettien tilanne ja seuraava alpha versio ilmestyy 14.01. Edellisen kokouksen jälkeen foorumeilla on estetty kaksi kättäjää spammauksen takia. Dokumentointitiimin osalta Heikki on käynistelemässä wikikirjan päivitysprojektia. Kokouksessa todettiin myöskin että Ubuntun IRC-council on saanut uusia suomalaisjäseniä http://blog.ubuntu-fi.org/2010/ubuntun-irc-council-saanut-uusia-suomalaisjasenia/. Suomennostiimin postituslistajäsenyydet on tarkistettu ja riveihin on astunut yksi uusi jäsen. Blogitiimikin on saanut yhden uuden jäsenen. Ubuntun avoimesta viikosta oli jälleen hieman puhetta mutta asia ei edennyt eteenpäin. Asialistaan hyväksyttiin pieniä muutoksia koskien kohtia kolme ja neljä, joiden sisältö pyritään siirtämään sopivien tiimien kohdalle, mikäli mahdollista. Seuraava kokous on 24.1. klo 20.00 ja puheenjohtajana toimii heikki ja varapuheenjohtajana Heikkilä M. == Asialista == * Aika: 10.1.2009 klo 20:00 * Paikka: #ubuntu-fi-tiimit * Puheenjohtaja: peran / Ojanen * Varapuheenjohtaja: heikkila / Heikkilä Mikko Kokouksen asialista: 1. Kokouksen avaus 1. Nimenhuuto - nosta käsi näin: o/ 1. Edelliset 2 viikkoa i. "Translations exported from LP" (https://wiki.ubuntu.com/LucidReleaseSchedule) i. 10.04 LTS (lucid lynx) i. ... 1. Seuraavat 2 viikkoa i. 10.04 LTS Alpha 2 i. ... 1. Kehittäjät (http://wiki.ubuntu-fi.org/Ubuntun_kehittaminen) - ''lisää tähän kuka kertoo'' i. Tiimin tilannekatsaus i. ... 1. Tukitiimi (http://wiki.ubuntu-fi.org/Tukitiimi) - ''lisää tähän kuka kertoo'' i. Tiimin tilannekatsaus i. 17.12. käyttäjä bannattu forumilta syynä olkiluoto-spammaus / rhkfin i. ... 1. Dokumentaatiotiimi (http://wiki.ubuntu-fi.org/Dokumentaatiotiimi) - ''Heikki'' i. Tiimin tilannekatsaus i. Wikikirja Lucid-aikakauteen (http://list.kapsi.fi/pipermail/ubuntu-dokumentaatio/2010-January/000031.html) i. ... 1. Markkinointi- ja WWW-tiimi (http://wiki.ubuntu-fi.org/Markkinointitiimi) - ''Tm_T'' i. Tiimin tilannekatsaus i. 9.10-WWW-tilanne http://wiki.ubuntu-fi.org/Julkaisun_muistilista/9.10 i. ... 1. Suomentajaryhmä ([[Kääntäminen|http://wiki.ubuntu-fi.org/Kääntäminen]]) - ''lisää tähän kuka kertoo'' i. Ryhmän tilannekatsaus i. Suomentajaryhmän jäsenyydet postituslistalla tarkistettu i. ... 1. Blogitiimi (http://wiki.ubuntu-fi.org/Blogitiimi) - ''lisää tähän kuka kertoo'' i. ... 1. Muut esilletulevat asiat i. Ubuntu Suomen avoin viikko: http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=30362.0 i. ... i. Kokouksen aikana asioita voi lisätä tänne: http://etherpad.com/ ??? 1. Seuraavan kokouksen ajankohta, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja i. ... == Loki == {{{ Ubuntu Suomen yhteisön IRC-kokous 10.01.2010 #ubuntu-fi-tiimit @ Freenode Loki ******************************************* 20:00 < peran> kokous avattu! 20:01 < peran> 2. Nimenhuuto - nosta käsi näin o/ 20:01 < heikki> o/ 20:01 < Heikkila_> o/ 20:01 < Mirv> o/ 20:01 < peran> o/ 20:01 < Sysi> o/ 20:01 < Crazyguy> o/ 20:01 < Tuplis> o/ 20:02 < topyli> o/ }}} === 3. Edelliset 2 viikkoa === {{{ 20:02 < peran> 3. Edelliset 2 viikkoa 20:03 < peran> a. "Translations exported from LP" (https://wiki.ubuntu.com/LucidReleaseSchedule) 20:03 < heikki> eli ensimmäiset kielipaketit lucidille generoitu 20:04 < heikki> (käsittääkseni). kääntäminen launchpadissa aukeaa tosin vasta 4.2. 20:05 < peran> Onkos. Tästä jollain muuta? 20:05 < peran> Mirv? 20:06 < Mirv> EOS 20:06 < Mirv> mutta refresh yhteisön kokous -sivu, päivittelin pari kohtaa 20:07 < peran> b. 10.04 LTS (lucid lynx) 20:07 < Mirv> jos joku on seurannut lucidia niin saa kertoa. käsittääkseni suurin osa ominaisuuksista on tähtäimessä alpha 2:een tai alpha 3:een (ks. blueprints.launchpad.net/ubuntu/lucid) 20:07 -!- ArZa [i=ar@unaffiliated/arza] has joined #ubuntu-fi-tiimit 20:08 < peran> ArZa: o/-räpylällä varmistat olosi kokouksessa. 20:09 < peran> siis nosta kätesi o/, jos olet kokouksessa paikalla. 20:09 -!- Heikkila [n=heikkila@84-231-83-67.elisa-mobile.fi] has quit [Read error: 110 (Connection timed out)] 20:09 < heikki> ei taida olla tarkempaa tietoa }}} === 4. Seuraavat 2 viikkoa === {{{ 20:09 < peran> 4. Seuraavat 2 viikkoa 20:10 < peran> i. # 10.04 LTS Alpha 2 20:11 < peran> Julkaistaan huomenna, onko muuta? 20:11 < peran> Mirv? 20:11 < Mirv> ei vaan torstaina vasta? eipä siinä kai muuta kuin testailemaan ja bugeja raportoimaan/korjaamaan }}} === 5. Kehittäjät === {{{ 20:13 < peran> 5. Kehittäjät (http://wiki.ubuntu-fi.org/Ubuntun_kehittaminen) 20:13 < peran> onko crope? 20:13 < heikki> eipä ainakaan mulla ole mitään 20:14 < peran> Muita kehittäjiä paikalla? 20:14 < Mirv> voikko-projekti julkaissee jotain uusia osia kuukauden sisään, mutta eivätpä ne ehdi lucidiin joten ei ubuntun kannalta oleellista 20:14 -!- dimapez [n=apez89@80-186-117-8.elisa-mobile.fi] has joined #ubuntu-fi-tiimit }}} === 6. Tukitiimi === {{{ 20:15 < peran> 6. Seuraavaksi Tukitiimi 20:15 < peran> Lähinnä ehkä Mirv, kun taavetti eikä rhkfin ole paikalla. 20:17 < peran> Jokuhan sai ioni-spammauksesta porttikiellon? - Mirv? 20:18 < Mirv> en koe kyllä olevani tukitiimia, en käy foorumeilla tai tee siellä mitään. admin-oikeudet on mutta riston kautta ne bannitkin ovat menneet. 20:18 < Mirv> enemmänkin te kaikki moderaattorit varmaan tiedätte mitä siellä tapahtuu? 20:18 < Mirv> te kaikki = peran ainakin ;) 20:19 < peran> No, katselin yoyo syy:Spamming, raijasivu: Aiheeseen liittym�t�n spammaus (olkiluotosetti�) 20:19 < peran> pahoittelen koodausta. 20:20 < peran> Muuten on rullaillut varsin mallikkaasti. }}} === 7. Dokumentaatiotiimi === {{{ 20:21 < peran> Seuraavaan... 7. Dokumentaatiotiimi (http://wiki.ubuntu-fi.org/Dokumentaatiotiimi) 20:21 < heikki> Olen pikkuhiljaa käynnistelemässä pitkään kaavailtua wikikirjan päivitysprojektia, laitoin dokumentaatiotiimin maililistalle asiasta: http://list.kapsi.fi/pipermail/ubuntu-dokumentaatio/2010-January/000031.html . Tosta voisi foorumillakin ehkä kerätä kommentteja? 20:22 < peran> Kannattaako kukaan heikin ehdotusta? 20:23 < heikki> mitä ehdotusta? :) 20:23 < peran> Ehdotit käsittääkseni, että foorumillakin voi kerätä kommentteja. 20:23 < heikki> nojoo 20:23 < heikki> ehkä ennemmin arvostaisin yleisiä kommentteja aiheeseen liittyen 20:24 < heikki> täytyy nyt katsoa tuleeko tiimin maililistalla yhtään vastausta 20:25 < heikki> tossahan on muutama isompi ehdotus, kuten kubuntun jättäminen pois 20:25 < heikki> tai oman wikikirjan tekeminen sille 20:26 < Sysi> repojen lisäämisen kyllä vois siirtää wikin puolelle }}} === 8. Markkinointi- ja WWW-tiimi === {{{ 20:28 < peran> Seuraava: 8. Markkinointi- ja WWW-tiimi. 20:28 < peran> i. Tilannekatasaus 20:30 < peran> Tm_T ei taida olla paikalla, jollei Tm_Tr ole hän? 20:30 < heikki> Tm_T: ping? 20:31 < peran> Kukahan voisi tästä ? 20:31 < heikki> http://blog.ubuntu-fi.org/2010/ubuntun-irc-council-saanut-uusia-suomalaisjasenia/ toi nyt ehkä mainittavana asiana 20:31 < Fibubot> blog.ubuntu-fi.org: Ubuntu-blogi » Blog Archive » Ubuntun IRC-Council saanut uusia suomalaisjäseniä 20:32 < Crazyguy> heikki, kyllä nuo maililistan ehdotukset vaikuttaisi hyvältä, ongelmat mistä ihmiset meille (datajyrä) soittelee on lähinnä rautaongelmia (laitteet ei toimi kuten pitäisi) 20:33 < heikki> rikkinäinen laite vai ajuriongelma tms. softapuolen juttu? 20:33 < peran> ii. 9.10-WWW-tilanne http://wiki.ubuntu-fi.org/Julkaisun_muistilista/9.10 20:34 < Crazyguy> heikki, ohjelmistopuolen juttuja yleensä että ei toimi heittämällä ja kyselevät vinkkejä tai ohjeita 20:35 < heikki> mjoo, vähän hankala ehkä kirjoittaa wikikirjaan 20:35 < heikki> mutta ehkä takaisin aiheeseen 20:35 < heikki> julkaisun muistilista ei varmaan ole paljoa muuttunut? 20:35 < peran> uudestaan... ii. 9.10-WWW-tilanne http://wiki.ubuntu-fi.org/Julkaisun_muistilista/9.10 20:36 < heikki> muutama *Ei*-kohta tuolla kummittelee... 20:37 < peran> Voidaanko tässä arvioida laitteistovaatimuksia ? 20:37 < heikki> viralliset vaatimukset varmaan löytyy jostain 20:38 < heikki> https://help.ubuntu.com/community/Installation/SystemRequirements 20:38 < Fibubot> help.ubuntu.com: Ubuntu System Requirements - Community Ubuntu Documentation 20:38 < Mirv> luulisin että ko. sivun päivitys tarkoittaa vain versionumeron vaihtamista 9.04 -> 9.10 20:39 < peran> Käykö Fibubot tekasemassa sen? 20:39 < peran> Siis meidän wikiin... 20:39 < ninnnu> Ei Fibubot tee mitään wikissä.. 20:40 < peran> No, entäs sinä ninnnu? 20:41 < ninnnu> eeeei käy 20:42 < peran> mä, heikki vai mirv? 20:42 < peran> mirv? 20:42 < heikki> voin minä ton numeron tuolta vaihtaa 20:43 < Mirv> jos peran päivittää sen, mä päivitän ruotsinkielisen ja heikki päivittäminen-sivun, kaikilla siis vain 9.04 -> 9.10 ;) 20:43 < heikki> näyttäisi olevan samat tiedot 20:43 < heikki> okei :) }}} === 9. Suomentajaryhmä === {{{ 20:44 < peran> Seuraavaan... 9. Suomentajaryhmä (http://wiki.ubuntu-fi.org/Kääntäminen) 20:44 < heikki> yksi uusi kääntäjä hyväksytty 2 viikon aikana 20:44 < peran> i. Tiimin tilannekatsaus 20:44 < heikki> tulipa ennakoitua :) 20:45 < peran> ii. Postituslistan jäsenyyksien tarkistettu? 20:46 < Mirv> ii. oli mun lisäys. tarkistin siis kaikkien jäsenyyden, kuten tällä kanavalla keskusteltiinkin, ja muistutin niitä jotka eivät olleet listalla. nyt tilanne on about 35/38 listalla. 20:46 < heikki> nykyään siis vaaditaan kääntäjiltä jäsenyys sähköpostilistalle 20:46 < Mirv> ko. 3:n kohdalla asia otetaan puheeksi, jos jäsenyyden uhatessa päättyä haluavat jäsenyyden uusia :) 20:46 < Mirv> tuo oli ihan hyvä tarkistaa, koska ilman postituslistan informaatiota voi olla aika pihalla }}} === 10. Blogitiimi === {{{ 20:48 < peran> Seuraavaan... 10. Blogitiimi (http://wiki.ubuntu-fi.org/Blogitiimi) 20:48 < peran> heikki? 20:48 < heikki> Tm_T:lle annettu kirjoitusoikeudet 20:49 < heikki> eipä muuta, ehkä vähän harvakseen tullut juttua viime aikoina 20:49 -!- _Pete_ [i=petria@85-23-26-66-Torikatu-TR1.suomi.net] has joined #ubuntu-fi-tiimit }}} === 11. Muut esilletulevat asiat === {{{ 20:50 < peran> 11. Muut esilletulevat asiat 20:50 < peran> i. Ubuntu Suomen avoin viikko: http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=30362.0 20:50 < Fibubot> forum.ubuntu-fi.org: Ubuntu Suomen oma Avoin viikko? 20:50 < heikki> yritin taas huudella foorumilla kommentteja, aika hiljaista 20:52 < peran> Jaahas... iii. kohta jäi tekemättä. :( 20:52 < heikki> eipä tainnut olla 20:52 < Mirv> no mulla olisi tämän kokouksen rakenne - tarvitaanko edelliset / seuraavat 2 viikkoa -kohtia? 20:53 < Mirv> nytkin 3. i olisi voinut olla 9:ssä, ja 3.ii ja 4.i melkeinkpä 5.:ssa 20:53 < heikki> jos käsitellään ne jos etukäteen on tullut jotain niihin 20:54 < heikki> eikä niihin välttämättä tarvitsisi laittaa noita alpha-julkaisuja tms 20:54 < heikki> jotka menee kehitystiimin alle 20:54 < Mirv> ehkä ne voisi ainakin olla yhteinen kohta "edelliset/seruraavat 2 viikkoa", ja käyttö kai jos tuntuu että asia on yleisempi kuin tietyn tiimin asia 20:55 < _Pete_> missasin alun ? :( 20:55 < Mirv> tai "ajankohtaista" 20:56 < heikki> kannatetaan 20:56 < Heikkila_> _Pete_: jep, näät wikistä login jahka se sinne kerkiää 20:57 < _Pete_> _o/ yleinen kommentti, jos saa sanoa? 20:57 < peran> No, ilmeisesti päätettiin, että pyritään pitämään 3:s kohta tyhjänä ja siirtää ne kunkin tiimin kohtaan. 20:58 < heikki> jos ne sopii johonkin tiimiin 20:58 < Mirv> _Pete_: siitä vain 20:58 < _Pete_> ok tulee 20:59 < peran> Olisikohan kohta 12. Seuraavan kokouksen ajankohta, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja 21:00 < heikki> otetaan _Pete_:n kommentti ensin? 21:00 < _Pete_> : ite ollu buntu touhuissa mukana jo monta vuotta, valitettavasti nähny sen että taso menny kuin lehmän häntä alaspäin. Ite kuitenkin vielä tähän luotan ja käytän, nykysten monen tukeminen menee kuiteskin siihne että *"miksi"* buntu kun se bugaa ja on niin paska? 21:00 < peran> Ok. Pete? 21:00 < heikki> jahas.. 21:01 < Mirv> ei ole olemassa mitään konsensusta että taso olisi laskenut, vaikka asiasta voi toki väitellä maailman tappiin. jos tuetaan muiden ubuntu-käyttöä niin suosittelen LTS-julkaisuissa pysymistä, 8.04 LTS ja kohta 10.04 LTS 21:01 < Sysi> _Pete_: krhm, semmonen ikävä väliheitto että koskeeko muutaki ku karmicia? 21:02 < _Pete_> Sysi: , ihan yleisesti tollanen trendi on olemas 21:02 < Mirv> imho aihe pidemmin sopii foorumeille paremmin, koska kyse on mielikuvista ja yksittäisten ihmisten kokemuksista 21:02 < Sysi> vois olla 21:02 < heikki> vaikuttaa mielipideasialta, eiköhän mennä seuraavaan kohtaan 21:02 < _Pete_> jep 21:02 < Mirv> objektiivisesti arvioiden toki Ubuntu käyttäjämäärä on kasvanut koko ajan 21:03 < _Pete_> se vaan oli pointtina, että jos trendi jatkuu samanlaisena ei tällasia kokouksia tule == jotain pitää tehdä }}} === 12. Seuraavan kokouksen ajankohta, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja === {{{ 21:03 < peran> 12. Seuraavan kokouksen ajankohta, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja 21:03 < heikki> 24.1. 20.00 21:03 < peran> Kannatusta? 21:04 < Heikkila_> k 21:04 < peran> räpylä ylös \o jos on 21:04 < _Pete_> \o/ 21:04 < Sysi> \o 21:04 < Heikkila_> \o 21:05 < peran> Ilmeisesti ei vastustusta, joten päätetty. 21:05 < peran> Pj, ja vpj. 21:05 < peran> ? 21:05 < heikki> voin ottaa toisen nakin 21:05 < peran> heikki pj:ksi? 21:06 < peran> Kannatusta \o? 21:06 < Mirv> _Pete_: vastahan nää kokoukset ovat alkaneet ;) anyway, jos haluaa asiaan vaikuttaa niin bugeja korjaamaan ennen julkaisua, (edistyneistä) käyttäjistä on paljon kiinni, sellaisista jotka jaksavat oikeasti korjata teknisiä ongelmia 21:06 < Mirv> \o 21:06 < Heikkila_> \o 21:07 < peran> Entä Heikkila_ vpj:ksi? 21:07 < Mirv> \o 21:07 < Heikkila_> \o 21:07 < _Pete_> Mirv: noinhan se on, mut jos julkastaan jotain kuraa mikä rikkoo 99.9999999999% koneet ja vaiks 0.111% jotka valittaa sitäkin lujemmin 21:07 < _Pete_> sillon voi kovasti mietti mikä meni vikaan, ja jos sama homma toistuu 21:07 < _Pete_> voi pohtia vielä lujemmin 21:07 < peran> Noniin siis päätetty: Kokous 24.1 heikki pj, ja Heikkila_ vpj. 21:08 < peran> Ketkä olivat lopussa paikalla? 21:08 < peran> o/ 21:08 < Crazyguy> o/ 21:08 < Mirv> o/ 21:08 < Heikkila_> o/ 21:08 < heikki> o/ 21:09 < topyli> o/ 21:09 < Mirv> _Pete_: jos joku kokee että julkaisu rikkoo 99.99% koneista, on kyseessä a) harha tai b) bugia ei ole raportoitu ja merkattu "koskee myös minua" tarpeeksi. jos todella monia ihmisiä koskevia bugeja on, ja ne ilmoitetaan, ne saavat myös näkyvyyttä. 21:09 < heikki> Heikkila_: saitko lokin vai laitanko wikiin? 21:10 < peran> Kokous päätetty. }}} == Aikaisemmat kokoukset == * [[http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteisön_kokous_13.12.2009|http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteis%C3%B6n_kokous_13.12.2009]] * [[http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteisön_kokous_29.11.2009|http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteis%C3%B6n_kokous_29.11.2009]] * [[http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteisön_kokous_15.11.2009|http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteis%C3%B6n_kokous_15.11.2009]] * [[http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteisön_kokous_01.11.2009|http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteis%C3%B6n_kokous_01.11.2009]] * [[http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteisön_kokous_18.10.2009|http://wiki.ubuntu-fi.org/Yhteis%C3%B6n_kokous_18.10.2009]]