Ubuntu Suomen yhteisön kokous 4.7.2010

Yhteisön IRC-kokous sunnuntaina 4.7.2010. Läsnä 8 yhteisön jäsentä. Puheenjohtajana toimi jykae heikin loistaessa poissaolollaan. Varapuheenjohtajan virkaa hoiti skfin.

Tiivistelmä

Yleistä / Ajankohtaista

Tampereella järjestettävän Akademy 2010-tapahtuman pääkonferenssi on päättynyt. Konferenssissa oli monia hyviä esitelmiä, erityisesti yhteisöistä kertovat puheet olivat erinomaisia. Jokainen puhe videoitiin ja myöhemmin niitä voi katsoa kuka tahansa verkosta. Päätimme, että laitamme linkkejä näihin videoihin ainakin Ubuntu Suomen foorumeille.

Ubuntu-tapaaminen muuttui loppujen lopuksi VALO-yhteisöjen yhteiseksi tapaamiseksi, jossa oli erityisesti esillä avoimien ohjelmistojen markkinointi. Avoimia ohjelmistoja tulisi markkinoida konkreettisilla eduilla ja asioilla, ei teoreettiselta kannalta. Ihmisiä ei kiinnosta, että ohjelma on turvallinen, koska se on avointa lähdekoodia, vaan se, että se on turvallinen.

Ohjeet ja tuki

Foorumien uudelleenhyväksymisestä paikallaolijoilla ei ollut tietoa, joten asia siirretään seuraavaan kokoukseen.

Viestintä

Jykae kirjoittaa blogiin Akademyjen pääkonferenssista, skfin tekee puolestaan jutun työpajoista ja loppuviikosta ylipäätään. Sosiaaliseen mediaan tiedotus ja linkkaaminen(Facebook & Identi.ca)

Suomentajaryhmä

Suomentajaryhmässä on 30 jäsentä, mutta aktiivisia vain noin 10. Lisää suomentajia tarvitaan, mutta lisäapu on myös kanavoitava oikeisiin kohteisiin. Käytetyimmät ohjelmistot ovat tärkeimpiä. Akademyillä tuli myös puhuttua KDE:n käännöstilanteesta. Kääntäjiä tarvitaan lisää ja ennenkaikkea raakilepaketit tulisi täydentää ja suomentaa loppuun. Suunniteltiin mainostempausta suomennukselle.

Kehittäjät ja testaajat

Ubuntu 10.10 Alpha 2 on testattavissa. Uutta mm. uusi Gnomen ja KDE:n versio sekä minikannettavaversion Unity-käyttöliittymä. Suositeltiin testaamista ja bugien raportointia. Listietoja

Muut esille tulevat asiat

Ubuntu Suomi ei tarvitse omia kokoontumisia Tampereelle. Tampereen omaan linux-kerhoon on jokainen Ubuntu-tallaaja tervetullut. Linkku

Kokouksista päätetään pitää kesätaukoa 1.8. asti, jolloin käsitellään mm. Assembly-asiat. Puheenjohtajan paikka on vapaana, vpj:n virkaa toimittaa skfin

Asialista

Kokouksen asialista ja asioiden esittelijät:

  1. Kokouksen avaus
  2. Nimenhuuto - nosta käsi näin: o/
  3. Yleistä / ajankohtaista
    1. Edellisestä kokouksesta Ubuntu Suomen uudelleenhyväksymisen tilanne. -Heikki, Mirv

    2. Akademy-kuulumiset
    3. Yhteisön tapaaminen Akademyillä, jos järjestettiin lauantaina, tuliko mitään merkittävämpää esille, miten sujui?
  4. Ohjeet ja tuki - dokumentaatioihmiset ja keskustelualueiden aktiivit : http://pad.ubuntu-uk.org/Q18dTwrQA6

    1. Edellisen kokouksen päätökset ja tilannekatsaus
    2. ...
  5. Viestintä - WWW-porukka, blogaajat, sosiaalisten medioiden ihmiset, markkinointi

    1. Edellisen kokouksen päätökset ja tilannekatsaus
    2. ...
  6. Suomentajaryhmä

    1. Edellisen kokouksen päätökset ja tilannekatsaus
    2. ...
  7. Kehittäjät ja testaajat - kaikki kehitysversion käyttäjät ja kehittäjät

    1. Edellisen kokouksen päätökset ja tilannekatsaus
    2. ...
  8. Muut esille tulevat asiat
    1. Ubuntu-fi Tampereen kokoontumiset, tarvitaanko koska on myös Linkku(vaikka pelottavia Debianisteja ovatkin http://forum.ubuntu-fi.org/index.php?topic=34210.0

    2. Kokouksen aikana asioita voi lisätä tänne: http://pad.ubuntu-uk.org/myIqAPxwX1

  9. Seuraavan kokouksen ajankohta, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
    1. ...

Loki

21:00 < jykae> ==Kokous alkakoon==
21:00 < jykae> paikallaolijat kädet ylös
21:00 < kyb3R> o/
21:00 < jykae> o/
21:00 < skfin> o/
21:00 < Sysi> o/
21:01 < Mobe> o/
21:01 < jykae> == Ajankohtaista ==
21:02 < jykae> Uudelleenhyväksymisestä kuulin juuri heikiltä että asia on päivitetty sivuille ja siis kunnossa
21:03 < skfin> == Kokouksen aikana on kaikkien käytettävissä julkinen Padi. Löytyy osoitteesta http://pad.ubuntu-uk.org/myIqAPxwX1 ==
21:03 < Fibubot> http://u.nu/5z2tc -> EtherPad: myIqAPxwX1
21:04 < jykae> skfin, teetkö pöykkäriä omalla koneella vai padilla?
21:04 < skfin> Omalla koneella
21:04 < jykae> ok
21:04 < skfin> Padi vähän vapaampi, voi pistää kuka vain ideoita sinne
21:05 < kyb3R> padi ois avoimempi tapa, mutta miten vaan
21:05 < jykae> Akademy konferenssi siis päättyi onnellisesti
21:05 < jykae> mielenkiintoisia ideoita ja asioita
21:06 < jykae> yhteisöasioista voisi ottaa paljonkin oppia
21:06 < skfin> Kyllä, ja kaikki puheethan on nähtävillä joskus myöhemmin verkosta videon välityksellä
21:06 < jykae> aivan
21:06 < kyb3R> nice
21:07 < skfin> Varsinkin lokalisoijille olisi hyvä näyttää se lokalisointipuhe
21:07 < skfin> Siinä oli ihan hyvin kaikkea, mutta ei kai ollut juuri se jossa ne videolaitteistot kaatui?
21:08 < Mobe> muistioon linkii noihin tallenteisiin?
21:08 < jykae> joo,skfin voi laittaa
21:08 < skfin> Mobe: Ei niitä olla vielä pistetty verkkoon
21:08 < Mobe> onko muita dokuja kuin videot jos oli jossain sessiossa ongelmia?
21:09 < skfin> Mobe: Käsittääkseni diat tulee julkiseksi vielä, mutta jotkut olivat laittaneet niihin vain pelkät otsikot ja pari tärkeintä pointtia
21:10 < Mobe> voi linkin lisätä myöhemmin vaikka to-do sivulle kaikkien hommaksi tutustua
21:10 < skfin> Kyllä, katsomisen arvoisia juttuja on ollut
21:10 < skfin> Kuvia saatavilla osoitteesta http://www.flickr.com/groups/akademy2010/
21:10 < Fibubot> http://u.nu/8h3tc -> Flickr: Akademy 2010
21:11 < jykae> Ubuntumiitti pidettiin VALO-kokouksen yhteydessä
21:12 < jykae> paikalla oli hyvin edustusta monista yhdistyksistä
21:12 < skfin> Mitä siellä muuten puhuttiin
21:12 < jykae> keskeinen puheenaihe oli markkinointi
21:13 < jykae> lisää näkyvyyttä ja kampanja-ideoita
21:14 < jykae> ei puhuttu erikseen ubuntu asioista vaan yleisellä tasolla vapaiden ohjelmistojen yhteisöistä jne
21:14 < skfin> Eli tuli tuollainen vapaakoodi-miitti siitä?
21:14 < jykae> joo
21:15 < jykae> keskeistä mm. markkinoinnissa ideologia vs konkreettisuus
21:16 < skfin> Hmm?
21:16 < jykae> mielellään käyttäjille pitäisi markkinoida konkreettisia asioita
21:16 < jykae> ja hyötyjä mitä on olemassa
21:17 < jykae> eikä ensimmäisenä filosofiaa
21:17 < Sysi> vähän riippuen, filosofia ei myy
21:18 < kyb3R> mut vähintään toisena pointtina vapaus (filosofia) ;)
21:18 < skfin> Eli markkinoinnissa pitää keskittyä enemmän siihen että se on turvallinen kuin siihen miksi se on turvallinen
21:18 < skfin> Esimerkkinä siis tuo
21:19 < jykae> mm..vaikka
21:19 < Sysi> siihen että se on turvallinen eikä siihen että se on hienoa hippiä
21:19 < jykae> pitkät epäselvät jaarittelut pelottavat peruskäyttäjät pois
21:20 < skfin> Niin, eihän avoin lähdekoodi myy vaan sen hyödyt myy
21:20 < jykae> Sysi: niin, Ubuntu on ihmisille
21:21 < Sysi> harmi että edelleen taitaa useimmiten olla helpompi tehä rahaa suljetulla
21:21 < Sysi> tai mitenköhän piratismi
21:21 < jykae> COSSiin voi ottaa yhteyttä jos tarvii apuja tiloissa tai järjestelyissä
21:22 < jykae> heiltä löytyy resursseja ja kenties *rahaa*
21:22 < jykae> :)
21:22 < jykae> hoitivat muuten hienosti Akademyn järjestelyt
21:23 < jykae> *iso käsi*
21:23 < skfin> Kyllä, kiitos muuten smoinen kutsusta, olisi saattanut jäädä väliin
21:23 < skfin> *tap tap*
21:25 < jykae> Voisi seuraavaan kokoukseen jokainen mietiskellä ideoita yhteisön toiminnasta vaikka katsomalla akademy tallenteita
21:25 < skfin> jykae: Lisäsin tuon Tampere-miittiasian tuonne loppuun kun ei tunnu keskustelualueilla kulkevan juttu
21:26 < jykae> ok
21:26 < jykae> == Ohjeet ja tuki ==
21:26 < skfin> Siellä Akademyillä oli muuten laatikoita täynnä Kubuntu-levyjä, joku kai otti Ubuntu Suomen nimissä mutta kuka oli
21:26 < jykae> heikki otti
21:26 < skfin> Ok
21:26 < skfin> Jatketaan
21:27 < skfin> Keskustelualueen moderaattoritilanne
21:27 < jykae> ketään?
21:27 < skfin> Mirv
21:27 < skfin> ?
21:27 < jykae> ei varmaan paikalla
21:27 < skfin> Onko joku keskustelualueiden moderaattori tai ylläpitäjä paikalla
21:28 < skfin> taavikko: Oletko paikalla?
21:28 < jykae> ei niissäkään varmaan ihmeempää tiedotettavaa
21:28 < skfin> Katselin että on foorumeilla
21:28 < jykae> vaikutti olevan hyvällä mallilla viime kokouksen perusteella
21:29 < skfin> Edellisen kokouksen pöytäkirjasta: "Keskustelualueen moderaattoritilanteen käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen"
21:29 < jykae> ahaa
21:29 < jykae> :)
21:29 < ninnnu> (Heikki otti pari pakettia, mä saan jämät perjantaina ja lähetän ne sitten athille Assyja varten)
21:29 < ninnnu> (re: KUbuntu-materiat)
21:29 < jykae> hyvä
21:29 < Mirv> hei hoi. mua (tai ristoa) ei voi laskea foorumeista jotain tietäväksi, meillä on siellä oikeuksia vain jotta voimme teoriassa korjata joitain ongelmia.
21:30 < skfin> Ok, ajattelin että gdm aka taavikko voisi tietää
21:30 < jykae> teoriaihmisiä siis :)
21:30 < Mirv> joo, hän on irkissä olijoista varmaan sellainen
21:31 < jykae> == Viestintä ==
21:31 < skfin> Näytti olevan foorumeilla hetki sitten mutta eipä täällä vastaa
21:31 < jykae> jääkööt seuraavaan
21:31 < skfin> Joo
21:32 < jykae> blogausta akademysta?
21:32 < skfin> Jep, kuka hoitaa, Mirv?
21:32 < skfin> Tai itseasiassa heikki
21:32 < Mirv> olen huomisesta eteenpäin kovasti matkalla, mutta laitan sitä ennen ottamani kuvat jonnekin käytettäväksi
21:33 < jykae> mää voisin vaikka tekstailla blogiin
21:33 < jykae> ehkä laitan padin tänne myös näkyville
21:33 < skfin> Joo laita vain
21:33 < jykae> saa muutkin osallistua halutessaan
21:34 < jykae> aikataulusta en lupaa mitään :)
21:34 < jykae> mutta tulossa on
21:34 < skfin> Kannattaisiko kirjoittaa workshopeista/BoF:sta ja päätapahtumasta erikseen
21:35 < skfin> Vähän eriluontoisiahan nuo ovat
21:35 < jykae> mä voin kirjoittaa vain tästä viikonlopun konferenssista
21:35 < jykae> en osallistu workshoppeihin
21:36 < skfin> Joo, jos kukaan ei tarjoudu niin voin minäkin rustata loppuviikosta, minä nimittäin osallistun
21:36 < jykae> ok, hyvä
21:36 < jykae> viestin myös facebookkiin
21:36 < skfin> Hyvä
21:37 < skfin> Mä voin pistää linkkiä sitten identicaan
21:39 < jykae> hmm..noi todo-lista päivitykset on multa vielä tekemättä edellisen kokouksen "lupauksista"
21:39 < Mirv> toi on erittäin hyvä että sitä facebookkia päivitätte, se kun on kuitenkin niin massamedia
21:40 < skfin> jykae: Aijaij, pitääkö pistää dedis? :D
21:41 < jykae> saa muutkin päivittää jos aikaa on
21:41 < jykae> mää en oikein näitä hommia ehdi aikarajojen puitteissa hoidella
21:42 < jykae> teen silloin kun muistan ja aikaa ja intoa on
21:42 < skfin> Mulla ei ole hajuakaan mitä tuo tarkoittaa tuo lisääminen joten en voi tehdä
21:43 < jykae> eipä nuo ole kuin nakitusten laittamisia wikiin
21:43 < skfin> Joo katson vähän
21:43 < jykae> ehkä jossain välissä ensi viikon aikana teen mitä ehdin
21:44 < skfin> Jep ei tässä nyt sen kummempia kiireitä kuitenkaan
21:44 < jykae> == Suomentajaryhmä ==
21:46 < Mirv> heikin kanssa oli pikaisesti juttua akademyssä että mitä suomentajaryhmän elävöittämiseksi yms. voisi tehdä. pohdinta alkakoon.
21:46 < skfin> Tästä mä en tiedä muuta kuin, että KDE tarvitsee lokalisoijia ja aloin tänään korjailemaan/täydentämään Gwenviewiä ja Okularia
21:46 < Mirv> jäseniä on reilut 30 mutta aktiivisia n. 10
21:46 < Mirv> joo toki Ubuntun ryhmän ulkopuolelta KDE:lla muun muassa on todellakin töitä tehtävänä
21:47 < skfin> Ja kannattaa kuitenkin tehdä suoraan upstreamiin niin tekee muunkin kuin *buntun hyväksi
21:47 < Mirv> mutta odotellaan tässänyt että http://akademy.kde.org/node/355 - tuon esityksen slaidit tulisivat tarjolle, oli sen verran hyvä tarkistuslista siitä että minkälaisia esteitä ihmisten osallistumiselle voi olla
21:47 < Fibubot> http://u.nu/324tc -> Pimp My Community | Akademy 2010
21:47 < Mirv> skfin: joo, kaikki Gnome/KDE-tavarat (muiden muassa) suoraan upstreamiin sähköpostilla ryhmänjohtajalle tai muutoin. gnome.fi ja kde-fi.org
21:48 < skfin> Että minusta olisi parempi jos nuo launchpad-korjailut saataisiin poistettua ja että pienimmätki korjaukset tehtäisiin gnomen tai kde:n omiin systeemeihin
21:48 < skfin> Mirv: Niin noistahan tulee videotkin verkkoon, sitten toinen oli se Korealaisen? pitämä lokalisaatio-juttu
21:48 < Mirv> tosin ne tärkeät korjaukset ubuntu-julkaisun jälkeen on hyvä tehdä itse launchpadiin. sitten lisäksi on ollut suht ilmeistä, että jos joitain korjauksia ei voisi tehdä Launchpadin web-käyttöliittymän kautta, niitä ei tehtäisi lainkaan.
21:49 < Mirv> mutta se missä on työsarkaa myös on tarkistaa Launchpadissa olevia muutoksia ja lähettää niitä sitten kääntäjän itsensä puolesta upstreamiin. olen tehnyt näin lukuisille gnome/kde-softille.
21:49 < Mirv> vaikka käsityötä onkin.
21:50 < Mirv> mutta hyvä olisi että tätä joutuisi tekemään vain aniharvoin
21:50 -!- dimapez [apez89@84-231-47-186.elisa-mobile.fi] has quit [Remote host closed the connection]
21:50 < skfin> Jep, mutta se että mitä olen katsonut niin joitain softia oikein käännetään käännetään launchpadissa
21:50 < Mirv> joo mutta ei muuta, tämä oli siihen akademyynkin
21:51 < Mirv> joudun tästä myös poistumaan, onneksi sentään pääsin käväisemään :) harkitkaa olisiko kokouksissa kesätauko hyödyllinen, jos ihmiset kirmaavat helteessä ulkona lähinnä nyt
21:51 < skfin> Ja minä ajattelin pysyä KDE-puolella mutta näemmä liityin nyt tuolle käännöstiimin maililistalle
21:52 < skfin> Mirv: Joo ajattelin samaa, nyt niinkuin joku 5 paikalla tjms
21:52 < Mirv> (joo, joillekin softille Launchpad on se upstream-paikka, mutta tällöin osoite on launchpad.net/projekti eikä /ubuntu/+source/projekti
21:53 < skfin> Jotenkin tuosta suomennoksesta pitäisi tehdä houkuttelevampaa
21:53 < jykae> ok, käännöstempausta sitten tarkemmin lähempänä syksyä
21:53 < skfin> Joo
21:53 < jykae> == Kehittäjät ja testaajat ==
21:53 < Mobe> lokalisointiohjeistuksen koordinointi ja yhtenäistäminen voisi olla niiden akademy videoiden jälkeen listalle otettava asia
21:54 < jykae> voidaan juu
21:54 < skfin> Dokutiimi yhteistyöhön käännöstiimin kanssa niin pitäisi tapahtua
21:55 < skfin> Ja ehdotan että joku tekee pienen kuvan jonka voisi halutessaan pistää foorumeille allekirjoitukseen
21:55 < skfin> Joku "Osallistu suomentamiseen"-tyyppinen
21:55 < skfin> Ja linkiksi tietysti
21:56 < Sysi> joskus suomennustiimistä todettiin ettei kannata puuttua kun toimii hyvin
21:56 < skfin> No ei se toimi
21:57 < skfin> Niin hyvin kun voi
21:57 < kyb3R> ajat muuttuu
21:57 < Sysi> tietty
21:57 < skfin> Mirv kiteytti hyvin, 10 aktiivista suomentajaa, käy työtaakka aivan liian raskaaksi
21:57 < skfin> Ja KDEssä kanssa vastaavia ongelmia, ns. raakilesuomennoksia paljon
21:58 < skfin> Mutta nyt kehittäjiin ja testaajiin?
21:58 -!- Olli-93 [~olli@cs78180184.pp.htv.fi] has joined #ubuntu-fi-tiimit
21:58 < Mirv> one more thing: ne pari akademy-kuvaa, en sitten ottanutkaan mitään järkevää :P http://users.tkk.fi/~tajyrink/akademy/
21:58 < Fibubot> http://u.nu/294tc -> Index of /~tajyrink/akademy
21:58 < Sysi> viimeksi kun katoin niin ei ollu kauhean helpolta vaikuttava tuo launchpadin suometussysteemi
21:58 < jykae> joo, ehkä tempauksilla voidaan asiaan vaikuttaa
21:59 < Sysi> tietty voi olla että liian pikaisesti katoin
21:59 < Mirv> ubuntun suomentajaryhmä sinänsä ei tarvitse ihan _niin_ paljon porukkaa, mutta kun siellä porukkaa on niin olisi hyvä jos sitä saisi kanavoitua sinne missä kääntäjiä todella tarvitaan - KDE/Gnome ja isot yksittäiset softat kuten Inkscape jne.
21:59 < Mirv> ->
22:00 < skfin> Sysi: No Lokalizen voisi portata GTK+:ksi niin olisi helppoa pistää upstreamiin, tosin, onko vastaavaa gtk+-softaa valmiina?
22:00 < jykae> mutta eteenpäin, jauhetaan kokouksen lisää
22:00 < Mobe> käännösten 100 papercuts
22:00 < jykae> *kokouksen jälkeen siis
22:00 < skfin> Joo
22:01 < skfin> == Kehittäjät ja testaajat ==
22:01 < jykae> voidaan kenties hypätä nyt kehittäjät ja testaajat, vai onko jotain merkittävää uutta?
22:01 < Sysi> onkos mavericista alphaa tullut/tulossa?
22:02 < skfin> 10.10 Alpha 1 on
22:02 < jykae> ahaa
22:02 < skfin> Buginen kun mikä, Kubuntu 10.10 ei edes käynnistynyt
22:02 < jykae> :)
22:02 < skfin> Saattaa tosin olla joku vaan itsellä pielessä
22:02 < Sysi> alpha 1..
22:02 < skfin> Hmm
22:03 < Sysi> uusien ominaisuuksien suunnitteklulistaa jossakin?
22:03 < skfin> Alpha 2 on näemmä julkaistu
22:03 < skfin> No siinä voi pyörittää sitä uutta ja jännittävää Unityä
22:03 < skfin> Voi vapaasti testata ja raportoida bugeja
22:03 < skfin> KDE 4.5 tuossa Kubuntussa
22:04 < jykae> noniin, hyvää infoa
22:04 < skfin> Lisää voi katsoa: http://www.ubuntu.com/testing/maverick/alpha2
22:04 < Fibubot> http://u.nu/3d4tc -> Maverick Meerkat Alpha 2 | Ubuntu
22:04 < Sysi> tätä kaipasin
22:05 < jykae> ok
22:05 < jykae> == Muuta ==
22:06 < skfin> Odotas 1min
22:06 < skfin> Jatketaan
22:07 < Olli-93> \o
22:07 < Sysi> unity näyttää mielenkiintoselta, pitääpä lueskella
22:08 < skfin> Olli-93: Näytä oikealla tavalla käpälää, greppaan lokeista katsos nuo
22:08 < jykae> Mun mielestä ei ehkä ole mielekästä yrittää yksin ubuntuporukalla tampereelle tapaamisia vaan vapaakoodi porukalla isompaa
22:08 < skfin> Jeps
22:09 < jykae> siitä oli puhetta mm. miitissä
22:09 < skfin> Onko täällä ketään tamperelaista(tai lähipaikkakunnilta) paitsi minä ja jykae?
22:09 < jykae> tampere voisi olla paikka
22:09 < kyb3R> o/
22:09 < Sysi> oulussa on sekalaisehkolla porukalla miittailuja ollut
22:09 < skfin> Ok eli ainakin kolme meitä on
22:09 < Olli-93> o/
22:10 < skfin> Se vaan tuossa että tässä on tuo tiivistelmä linkusta: "Linkku on Tampereella vaikuttava joukko GNU-työkalujen ja/tai Linux-ytimen käyttäjiä"
22:10 < kyb3R> paikallista LUG:ia vois pyytää mukaan tai tehdä jotain yhteistyötä, eli juuri tuo
22:10 < kyb3R> olen siinä mukana
22:10 < kyb3R> välillä
22:10 -!- dimapez [apez89@84-231-47-186.elisa-mobile.fi] has joined #ubuntu-fi-tiimit
22:10 < skfin> Hmm
22:11 < jykae> ollaan keskeisellä paikalla kartalla, ja muille tuntui sopivan jos pari kertaa vuodessa tavataan vapaakoodi porukalla
22:11 < skfin> Kuinka "koodaajia" nuo on, panevatko pahaksi jos änkee perus työpöytäkäyttäjiä mukaan
22:11 < kyb3R> ei ollenkaan
22:11 < kyb3R> pahastu siis
22:11 < kyb3R> sekalaista porukkaa olemme
22:11 < Sysi> missäköhän free thursdayita yms järjestellään?
22:11 < jykae> tapahtumien yhteydessä on helppo kokoustaa
22:11 < skfin> Sysi: Helsingissä
22:12 < skfin> jykae: Kyllähän sitä joskus muullonkin voisi
22:13 < Sysi> siitä vaan sopimaan, miitin järkkäys on yllättävän helppoa jos löytyy hyvä päivämäärä
22:13 < Mobe> Oulussa kokoontuu "torstaisin" Poslix eli Pohjois-Suomen Linux käyttäjät, ryhmän tavoittaa Facebookista
22:13 < jykae> juu, keskustelua kannattaa käydä #vapaakoodi kanavalla
22:13 < skfin> Kyllä minä uskon että pystyy järjestämään ihan vain ubuntu-tapahtumiakin
22:14 < jykae> == Lopetus ja seuraavan kokouksen sopiminen ==
22:15 < Sysi> Mobe: poslix irkkaa, emmää oo naamakirjassa vieläkää :)
22:15 < skfin> Pitäisi varmaan pitää kesätaukoa näistä kokouksista
22:15 < skfin> Tämä kokous hyvä esimerkki
22:16 < jykae> Olisiko järkevää pitää sen verran kesätaukoa että 25.7 tai 1.8 olisi seuraava?
22:16 < jykae> ennen assyja pitää kokoustaa
22:17 < kyb3R> kuulostaa hyvältä
22:17 < skfin> Joo
22:17 < jykae> kumpi parempi?
22:17 < jykae> onko väliä
22:17 < skfin> 1.8
22:17 < Olli-93> 25.7
22:17 < kyb3R> ei kait
22:17 < skfin> Hajontaa :D
22:17 < kyb3R> 1.8
22:17 < jykae> :)
22:17 < jykae> ok, sovitaan 1.8
22:18 < jykae> klo 21
22:18 < jykae> pj ja vpj?
22:18 < skfin> Hiljaista
22:18 < jykae> ottakaas joku multa pj-nakkia :)
22:19 < skfin> Mä voin olla jompi kumpi, tosin pienellä varauksella
22:20 < skfin> No voin olla pj ainakin niin kauan kunnes rekryän jonkttavasun
22:20 < jykae> entäs vpj?
22:20 < skfin> vpj:nkin voi rekrytä sitten kanssa, mä voin olla jos saan pj:n itseni tilalle
22:20 < skfin> En nyt usko että kukaan uskaltaa lupailla mitään kuukauden päästä olevista asioista
22:21 < skfin> Joku muukin voi tosin ilmottautua -.-
22:22 < jykae> mää voin koittaa nakittaa heikkiä vaikka pj hommaan
22:22 < jykae> tai merkkaa heikki pj:ksi :)
22:22 < skfin> Joo hyvä
22:22 < jykae> sehän missas tän
22:22 < skfin> Mä voin kanssa kysyä
22:22 < jykae> rangaistus on ankara ;)
22:23 < skfin> Kyllä
22:23 < jykae> alright, kokous päättyi
[Emme valitettavsti muistaneet kerätä listaa kokouksen lopussa paikalla olleista :( ]

Aikaisemmat kokoukset

Ks. Yhteisön_kokous -sivun alareuna.