MythTV
MythTV on PVR eli personal video recorder. MythTV mahdollistaa ohjelmien nauhoituksen ja ajastamisen. Mythtv:ssä on myös monia muita ominaisuuksia, mutta pääasiallinen tehtävä lienee korvata vanha VCR laitteet. Koska kyseessä on ohjelmallinen PVR niin voi sanoa että koira on oppinut uusia temppuja ja pelkkä ohjelman ajastaminen on älykkäämpää kuin VCR aikaan. Mutta ei sen enempää MythTV:stä siitä löytyy netistä lisää ohjeita. Tämä ohje keskittyy MythTv:n asentamiseen.
Hyvä on myös tietää, että MythTv tallentaa koko ajan Tv lähetystä kiintolevylle. Tämä mahdollistaa Tv ohjelmien pysäytyksen ja kelauksen. Kuitenkaan kaikkea levytilaa ei käytetä, vain tiettyyn rajaan asti.
MythTv:sä puhutaan usein Frontend:stä ja Backendistä. Tässä lyhyet selitykset noista termeistä. Frontend on periaatteessa graaffinen käyttöliittymä jonka kautta hallitaan MythTv:tä ja katsotaan tv:tä ja nauhoituksen.
Backend on puolestaan on se älykkyys ja toiminnallisuus joka hoitaa varsinaisen työn.
Backend ja frontend ei tarvitse sijaita samalla koneella. Backend on tietysti siinä koneessa jossa digiviritin on, mutta frontend voi olla esimerkiksi kannettavassa, kunhan koneiden välillä on vain yhteys(LAN,WLAN)
Tämän oppaan tarkoitus on koota yhteen MythTV:n asentamiseen liittyviä vinkkejä, ohjeita ja komentoja kun se tehdään ubuntuun. Todennäköisesti pätee myös muihin linux jakeluihin. Alun perin idea tähän lähti siitä, kun yritin asentaa MythTV:tä http://parker1.co.uk/mythtv_ubuntu.php -ohjeen mukaan enkä siinä onnistunut. Onneksi aikaisemmin samoilla sivuilla oli asennus ohje, joka teki homman Step-by-step periaatteella ja olin asentanut MythTV:n sen avulla onnistuneesti. Niinpä osasin etsiä komentoja ongelmiin.
MythTV Perusasennus - Digi-Tv näkymään
Asentaminen
Asenna MythTv
sudo apt-get install mythtv
Perusasetukset kuntoon
MythTv käynnistyy oletuksena kokoruutu tilaan. Lisäksi hiiren kursori on oletuksena piiloitettu MythTv:ssä.
1. Avaa Frontend
2. Setup --> Appearance --> Aseta haluamasi asetukset
Muita teemoja: Setup --> Theme Chooser Teemat tulevat käyttöön kun Frontendin käynnistää uudelleen.
Digi-Tv näkymään
Digi-Tv:n toimivuutta kannattaa kokeilla ensin esimerkiksi Kaffeinella.
1. Avaa Backend Setup
2. Etsi General kohdasta TV format ja vaihda siihen PAL
3. Mene Capture cards kohtaan ja valitse New capture card
- Vaihda Card type kohtaan DVB capture card
- Recording options kohdasta Max recordings kohtaan 1
4. Mene Video Source kohtaan ja valitse New video source
- Nimeksi esimerkiksi EPG
- Listings grabber kohtaan: 'Over-the-Air' gide (EIT)
5. Mene Input connections kohtaan ja valitse vaiheessa 3. tehty Digi-Tv kortti.
- Video source kohtaan vaiheessa 4.1 laittettu nimi.
- Kanavien hakeminen kohdasta Scan for channels
- Country kohtaan Finland
6. Jos kanavien järjestystä pitää muokata niin mene Channel Editor kohtaan.
Tv:n Katseleminen
1. Avaa Frontend
2. Watch TV
TV:tä ohjataan näppäimistöllä tai kaukosäätimellä.
Näppäinkomennot: http://www.mythtv.org/wiki/Keybindings
Linkkejä
http://www.mythtv.org/wiki/Main_Page
Vanha ohje
Opas on jaoteltu seuraaviin osioihin.
1. Rauta suositukset + Ubuntu asennus + partitiot ehdotukset.
2. Tarkistettava
3. Valmistelut ja termejä
4. MySQL asennus
5. Myth assennus
6. Asentaminen
7. Asetukset
8. Erikoisuuksia(tulee myöhemmin vain kuvaus aluksi)
9. vastaan tulleet ongelmat ja mahdolliset korjaukset
1. Rauta suositukset
Olennaiset asiat MyhtTV:n kannalta on kolme asiaa, digiviritin(kortti/USB tikku), prosessori ja kiintolevy.
1.1 digiviritin
digi virittimiä on useammanlaisia DVB-T, DVB-C, DVB-S(terestial, cabel, satelite) sitten on lisäksi PCI väylään, firewire ja USB portteihin olevia. Lisäksi yhdellä tai useammalla virittimellä varustettuja kortteja. kortin tuettavuus linuksissa löytyy helposti osoitteesta http://www.linuxtv.org/wiki/index.php/Main_Page
siellä oikeassa laidassa hardware kohdasta löytyy jokaiselle anteeni tyypille oma lista. Joidenkin virittimien kanssa joutuu säätämään että toimivat oikein. mutta jos kortti toimii linux:ssa niin pitäisi toimia myös MythTv:ssä.
1.2 Prosessori
Prosessoria tarvitaan kuvan pakkaamiseen/ konvertoimiseen. Mikäli tarkoitus on asentaa useampi digi kortti niin kannattaa huolehtia että prosessori on riittävän tehoka, monissa korteissa toki on valmiiksi pakkausta varten prosessori. myös mythtv:n ominaisuuksia muuttamalla vähemmän näyttäviksi pystyy vaikuttamaan prosessorin kuormaan.
Ensimmäinen kone johon itse mythtv:n asensin oli 900mhz duron ja se kykeni nauhoittamaan ja näyttämään tv lähetystä, koneessa oli vain yksi digi kortti. Useassa kortissa suositus ja minimi rauta määrityket.
1.3 kiintolevy
Kiintolevyä tarvitaan nauhoitusten tallentamiseen. Tilan tarve vaihtelee, mutta asetuksista riippuen 1 tunti vaatii 1-2 gb levy tilaa. Kannattaa muistaa että kun katsot ohjelmia mythtv:n kautta kuva ja ääni virta tallennetaan tilapäisesti kiintolevylle, tämä mahdollistaa kelauksen eteen sekä taaksepäin ja katselun pysäytyksen. Tietystä tämä mahdolistaa jälkikäsittelyn kuten mainosten poistamisen, DVD:k tekemisen ja polttamisen.
tässä esimerkki miten jaoin 40gb kiintolevyn
500mb boot
1.5gb swap
8gb / osiolle
30 gb /data (jonka alle loin nauhoitukset ja elokuvat kansiot)
tuollaisella asetuksella nauhoittaa mallikkaasti 3-5 elokuvaa ja pari tv sarjaa. mutta jos haluaa kerätä useampaa tv sarjaa niin 30 gb voi loppu aika nopeaan. mutta mikäli nauhoitus toimintoa käytetään vain siihen että nauhoitetaan lempi ohjelma kun se sattuu tulemaan juuri harjoitusten aikaan ja katsotaan sekä poistetaan lähipäivinä niin tuolla levy määrällä tulee toimeen.
yksi suositus on että tuo osio jonne elokuvat ynm isot tiedostot tallennetaan on tyyppiä jfs tai xfs, sillä nuo ovat hyviä hallitsemaan suuria tiedostoja. muut kannattaa olla ext3 tai ext2. Oletus partitionti toimii myös mikäli ei halua perehtyä osiointiin.
2. Tarkistettavaa
- - emolevy joka tukee ohjelmallista sammutusta ja käynnistystä(ACPI tai jotain tarkennusta tulossa)
- - digivirittimen yhteensopivuus linux:n kanssa
- - levytila, paljonko ja miten osioitu, tuleeko koneeseen muuta joka vaatii paljon levytilaa
- - prosessori
- - onko koneessa mikä näytönohjain, Mistä katsotaan TV, monitori?
- miten kytkettä TV:seen? DVI, VGA, S-video out
- - onko äänikortti asiat kunnossa
- - tuleeko koneeseen muuta
3. Valmitelut ja termejä
Kun kone itse on jo kasassa ja ubuntu asennettu niin kannattaa tarkistaa seuraavat asiat. kone tunnistaa digi kortin rautatasolla lspci jos on kyseessä PCI kortti lsusb jos usb tikku firewire ... (firewire kortit on ilmeisesti vielä hiukan heikosti tuettuja linux puolella, saa korjata jos tieto on väärää) listaan ei välttämättä tule kortin nimeä vaan piiri sarjan tiedot esimerkiksi hauppage nove-T käyttää conexant piiri sarjaa ja lspci on tämän näköinen
00:0c.0 Multimedia video controller: Conexant CX23880/1/2/3 PCI Video and Audio Decoder (rev 05)
00:0c.2 Multimedia controller: Conexant CX23880/1/2/3 PCI Video and Audio Decoder [MPEG Port] (rev 05)
00:0c.4 Multimedia controller: Conexant CX23880/1/2/3 PCI Video and Audio Decoder [IR Port] (rev 05)
seuraavaksi on hyvä tarkistaa että onko linux saanut ajurit laitettua korttia varten dmesg taidmesg|grep dvbkomennoilla näkee sen Tässä esimerkki jälleen komennon tulostuksesta
[ 40.128049] cx2388x dvb driver version 0.0.6 loaded
[ 40.128055] cx8802_register_driver() ->registering driver type=dvb access=shared
[ 40.128063] cx88[0]/2: cx2388x based dvb card
ennen varsinaisen mythtv:n asentamista voi tehdä pari asennusta joilla pystyy tarkistamaan että kanavat löytyvät kanavien tarkistamiseen tarvitaan dvb-utils ja dvbstream joten
sudo apt-get install dvb-utils dvbstream
kun kyseiset paketit kun on asennettu niin pystyy testaamaan löytääkö digikortti kanavat sen testaus onnistuu seuraavalla komennolla
scan /usr/share/doc/dvb-utils/examples/scan/dvb-t/fi-Espoo >/$home/channels.conf
komento scannaa kanavat ja tulostaa ne annettuun hakemistoon channels.conf tiedostoon jota pystyy käyttämään hyödyksi myöhemmin.
Termejä
MythTv:sä puhutaan usein Frontend:stä ja Backendistä. Tässä lyhyet selitykset noista termeistä. Frontend on periaatteessa graaffinen käyttöliittymä jonka kautta hallitaan MythTv:tä ja katsotaan tv:tä ja nauhoituksen.
Backend on puolestaan on se älykkyys ja toiminnallisuus joka hoitaa varsinaisen työn.
Backend ja frontend ei tarvitse sijaita samalla koneella. Backend on tietysti siinä koneessa jossa digiviritin on, mutta frontend voi olla esimerkiksi kannettavassa, kunhan koneiden välillä on vain yhteys(LAN,WLAN)
4. MySQL asennus
MYSQL serverin asennus on helppoa.
sudo apt-get install mysql-server
Asennuksen yhteydessä kysytään root salasanaa. Tämä kannattaa laittaa sellaiseksi että sen muistaa. Tämä helpottaa mikäli kannasta pitää korjata jotakin. MythTV:n käyttäjälle tulee oma kanta ja käyttäjätunnus, sekä salasana.